8.8.13

ONNISTUMISEN FIILIKSIÄ JA RATSASTELUA "UUSILLA" HEVOSILLA!


Torstaina 1.8.2013 Ratsastin Centin, hääki vaikutti tosi kivalta! (: Menin ihan vaan normi taivuttelua (mm.voltteja esteitten ympäri, pujottelua yms.) käynnissä  ja ravissa, kahdeksikkoa ja parit laukat.

Alemmat kuvat (c.) Mirkka!






annoin venyttää kaulaa



Ratsastettuani Centin kävelin tallinpihaan ja kaveri tuli vastaan (:

Sitten Centin purku, pesu yms. ja kotiin.

Perjantaina 2.8.2013 ratsastin taas Dimondin. Tein taas aikalailla samoja asioita, kuin edellisilläkin kerroilla. Mutta en laukannut? Ja pääsin kävelemään Garalla alku & loppukäynnit (+ pari ravipätkää kaverini jalustimilla) Molemmat hepat olivat oikein kivoja (:

Gara (c.) kamu

 

Lauantaina 3.8.2013 ratsastin aamulla Centin (Dimondilla vapaa) ja hää tuntu ihanan rennolta ja koska oli niin kuuma (enkä muutenkaan olisi kerennyt), niin menin vain ihan rennosti, enkä ottanut edes laukkoja.

Ratsastuksen jälkeen purin,pesin ja vein Centin pellolle, jonka jälkeen lähdettiin tuntsareihin.

Kisapaikalla suurimmaksi osaksi aikaani meni kuvailuun/ kuvapaikan/valostusten laittamiseen, mutta olinhan minä ns. valokuvaaja. Autoin myös hieman heppojen kanssa (mm. kannoin vettä & juottelin).

Kisojen jälkeen tallille ja muut ottivat hepat sisään yms. mie menin tuolille makaamaan ja Eetu kissa tuli miun syliin. Sanoin kyllä, että jos apua tarviivat, niin huutakaa vaa, mutteivät huutaneet niin makasin siinä sitten puoliunessa jonkin aikaa.

Myöhemmin vielä kotiin nukkumaan.

Sunnuntaina 4.8.2013 olin myös kisa-avustajana/valokuvaajana tuntsareissa (saatin mäkki ruokaa <3) , jonka jälkeen menin vielä ratsastamaan Dimondin (Centillä vapaa).

Ratsastaessani, yksi kisaajistamme vahti minun selkääni ja antoi neuvoja : JA AI ETTÄ! SEHÄN TOIMI! :O LÖYSIN VATSALIHAKSENI JA DIMONDIKIN RUPESI KANTAMAAN ITSENSÄ! 8'3 (Loppua kohti kun sain istuttua ja pidettyä ohjat tarpean tuntumalla) Toinen kaveri kuvasi, mutta lähti, ennenkuin onnistui kunnolla (miun istunta siis).

Luotin Dimondiin tosi paljon, joten uskallauduin kävelemään ylös tallipihalle Dimondin selässä (mitä en normaalisti tee, koska en luota, mutta muut tekee)

... Nooh... Muuten meni ihan hyvin paitsi, että ulkokarsinassa ollut Ince säikäytti Dimondin ja Dimondi otti vähän laukkaa (?) eteenpäin, mutta rauhoittui nopeasti. Sitten kun olin tulossa alas satulasta, en enään muistanut, että Dimondi on niin iso, niin meinasin lentää selälleni x) Hups :D

Sitten lopuksi Dimondin purku,pesu (?), ruuat yms. ja sitten kotiin.

Maanantaina 5.8.2013 ratsastin vielä vikaa kertaa Dimondin.

Alussa oli aika sählä, kun muut lähtivät maastoon ja hän näki, kun ne lähtivät ja olisi halunnut itse mukaan.

Mutta alku sähläilyjen jälkeen onnistui paremmin.

Menin taas aika samoja juttuja, kuin edellisillä kerroilla, paitsi vähän eripuolella kenttää, enkä laukannut.


Tiistaina 6.8.2013 ööö

Keskiviikkona 7.8.2013 eli eilen toissapäivänä Ajoin mennä ratsastamaan Amin, mutten mennyt kun olin taluttamassa ja kun lopetin, niin olisin päässyt ratsastamaan Amin vasta tosi myöhään.

Meninkin sitten joksikin aikaa ratsastamaan Eppulilla ilman satulaa (oli valmiina, niin kerkesin vielä ratsastamaan) ja Epun omistaja piti miulle tuntia = katsoi selkääni ja kuvasi.

Tuli ajoittain semmoisia onnistumisfiiliksiä! :) Laitan tähän kuvia, kunhan saan muistikorttini takasin! (:

Torstaina 8.8.2013 eli tänään eilen menin päivällä kaverilleni Nealle kuvailemaan, kun hän hyppäsi Lolilla ja _mie_ jopa kävelin Lolilla loppukäynnit. Loli oli oikein kiltti (: Oisin siis saanut ravatakkin,
mutta miulle riitti pelkkä käveleminen.

Ja Nean sanoin " Eihä Lolita oo ollu miulla, ku vasta 4-vuotta ja nyt sie vasta ratsastat sillä" :D Yleensä siis siskoni ratsastaa Nean kanssa Lolia ja mie vain Ofea, mutta nyt Loli oli niin rauhallinen, niin mieki jopa "uskallauduin" selkään :D


Miulla on nyt jäänyt kivan positiivinen fiilis kaikista tämän kuun ratsasteluista! Kaikki ovat olleet tosi kivoja ratsastaa! <3 :) Oon päässy ratsimaan jopa kolmella, itselleni uudella hepalla ! (: (Siis olenhan tuntenut ks. hepat siitä asti, kun ne ovat omistajillaan olleet, mutta ratsastaessa uudella)


Tänään miun pitäisi vielä pakata (klo: 20 vaille 1 yöllä) ja lähteä aamulla loppu viikonlopuksi isoseksi 7-10-vuotiaiden leirille! Eli loppuviikko 9.-11.8  menee sitten siellä!

12.8.2013 Maanantaiksi yritämme saada miulle parturinajan, koska miun hiukset ovat jo aivan liian pitkät! Ja sitten 13.8.2013 Tiistaina alkaa koulu! :o D'oh >:/ Tulevan lukukauden aloitan siis lukiossa, joten heppailut saattavat jäädä hieman vähemmälle, ainakin koeviikkojen ajoiksi...

Mutta eipäs tässä muuta... Blogger ei suostu lisäämään muita kuvia, joten saatte ne sitten, kun palaan leiriltä!


P.S. Käykää kattomassa INAANIA kuvia ---> INANA ;)


HEIPPA!
 

2 kommenttia:

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3