13.2.13

Onnistunut kisa viikonloppu!

Heipsan!

En ole oikein kerennyt kirjoittelemaan, joka johtunee siitä että olen lataillut kuvia eikä kone jaksa jos teen samaan aikaan jtn muuta vaan sammuu ... No kuiteskiin kerronpas tässä nyt miu viikon lopusta! (;

9.2.2013 C-MERKIN KOULUOHJELMA (1997)

 Lauantaina heräsin & laitoin kisakamat päälle jne ja lähdin tallille!
Tallilla hain Saaran tarhasta, harjasin ja laitoin letit ja sitten menin tekemään Tuukalle nutturoita.

No poni oli oma ittensä ja miul oli positiivine fiilis tulevasta kisasta ja sillee (: Ja Tuukkakin oli ihan kiltti laittaessani nutturoita, vaikka jouduin ottamaan tuolin kun en ylettänyt ja en ole hirrveen hyvä tekemään nutturoita :D

Laitettuani Tuukalle nutturoita, jätin tehtävän yhdelle toiselle koska menin laittamaan itselleni loput kisakamat päälle!

Meni siinä jonkin aikaa että sain laitettua kannukset oikein jalkaan, kun en ole koskaan ennen käyttänyt niitä :')

Saatuani loput kisakamat päälle menin maneesiin katsomaan perusmerkkiläisiä & korjailemaan vielä kannuksia...

Jonkin ajan päästä sitten hyppäsin ponin selkään, laitoin jalkkarit oikeen pituisiksi ja lähdin kävelemään. Vähän ajan päästä otin pitkillä sivuilla reipasta kevyttä ravia ja lyhyillä sivuilla lyhyttä ravia ja nostelin muutamat laukat kunnes sitten siirryin toiseen päähän siksi aikaa kun Tara meni radan.

Poni kuunteli ihan ok pohkeita, ja nosti laukat hyvin joten otin raipan pois (:

Maneesin päässä kävelin jonkin aikaa ja sitten otin ravia & laukkaa.

Kävelemisen jälkeen poni ei meinannut nostaa laukkoja enää ollenkaan! xd 

Sitten olikin jo miun vuoro: Aluksi nostin pari kertaa laukkoja ja sitten menin c-merkin kouluohjelman (1997) .
Poni ei vieläkään oikein suostunut nostamaan laukkoja, mutta silti oli hyvä fiilis (:


Itse kouluohjelma: 


Arvostelu-      Ohjelma                                                    pisteet             Huomautuksia
ryhmä

1.)              L  Radalla keskihalkaisijaa pitkin                        7             Suora
                          harjoitusravissa
                        I  Pysähdys-tervehdys-harjoitusravia

2.)                C Oikealle
                ME Lävistäjällä askeleen pidennys kevyessä ravissa                    6½        Huolellisempi tie

3.)                 B    Lävistäjälle harjoitusravissa
                       I     Neljä askelta käyntiä,harjoitusravia                                         6          Pehmeämmin
                 H   siirtyminen käyntiin

4.)             C  Laukannosto                                                                        4½       Nosto myöhästyi

5.)       CIC Kasksi kierrosta pääty-ympyrällä harjoituslaukassa,               6        Paremmin eteen
                              seurataan uraa

6.)             R    Harjoitusravia                                                                    7
                   BXR Täyskaarto (halkaisija n.10m)

7.)           M     Keskikäyntiä
                    C     Laukannosto                                                                      5       Valmistele nosto

8.)        CIC Kaksi kierrosta pääty-ympyrällä harjoituslaukassa,                   6
                            seurataan uraa

9.)        S      Harjoitusravia                                                                             
             EXS    Täyskaarto (halkaisija n.10m), seurataan uraa                          6       Huolellisempi tie

10.)    R  Oikealle                                                                                          
                 I     Pysähdys, liikkumatta 4sek. harjoitusravia                               6       Sujuvammin liikkelle                     
            S    Vasemmalle                                                                                                                  ei pisteessä     

11.)      L Keskihalkaisijalle                                                                            7                Suora
                G Pysähdys-tervehdys-radalta vapaassa käynnissä
      _________________________________________________
Yleisvaikutelma:

1.) Ratsastajan istunta ja ohjien pito                                                           6   Saisi liikkua paremmin
(suoruus,ryhti,rentous,katse,pohkeenasento ja sijainti,käsien asento ja sijainti) x2                              eteen                                     

2.) Ratsastajan apujen käyttö  
(apujen käytön moitteettomuus,tehokkuus ja vaikutus hevoseen)                                             6   Valmistele tehtävät

3.) Oikeiden teiden seuraaminen                                                                 
   (kulmien ratsastus,liikkeiden sijoittuminen pisteisiin)                                

4.) Hevosen ja ratsastajan harmonia (hevosen kuuliaisuus ja luottavaisuus ratsastajaan)

________________________________________________________________________________________________________________________________



© Miimu

© Miimu


Radan aikana poni oli hieman tahmea eikä meinannut liikkua mihinkään, mutta teki kuten halusin (paitsi laukannostot) ja jäi ihan hyvä fiilis! Olihan kuiteskin ensimmäinen C-merkin kouluohjelmani, niin ei haittaa vaikkei menisikään niin täydellisesti, kun ainahan on parannettavaa! (:

Radan jälkeen ridiope kehui että rata oli mennyt hyvin (Y) Sitten annoin ponin, kannukset & kengät seuraavalle ratsastajalle ja otin kisatakin & hanskat pois ja vaihoin kengät ja jäin katsomaan muiden ratoja !

Siinä sitten juteltiin Taran kanssa siitä miten radat meni ja siinä sitten jotkut samalla laskivat tuloksia.
Jonkun ajan päästä sain tietää että olin sijoittunut 1. sijalle 65.0% ! (: 

Olin kyllä hieman yllättynyt, kun eihän rata mennyt niin hyvin kuin kisoissa, mutta silti näköjään tarpean hyvin 1.sijaksi! :D No ens kisoihi sit tavoitteena Saada poni kuuliasemmaksi pohkeelle & pyöreemmäksi (;

Maneesissa sitten kuvailin muiden ratoja ja vein Riston sisälle, purin & harjasin silleen ja sitten kun kisat loppuivat autettiin vielä ja sitten lähettiin kotiin.

Kotona ei sen ihmeempää yritin ladata videoita faceen yms. huonoin tuloksin...


10.2.2013 C-MERKIN ESTEKOE!

Heräsin laitoin kisakamat päälle jne ja ootin että muut on valmiita ja sit lähin tallille.
Tallilla harjasin ponin kaikessa rauhassa ja kävin kävelee Taran kanssa, sitten varustin ponin ja menin kävelemään alku käyntejä. Jonkin ajan päästä rupesin ravailemaan ja sitten muut jo hyppäsivät, joten laitoin takin päälle ja rupesin laukkailemaan ja ottamaan verkkahyppyjä 7. esteelle.

Poni oli oma itsensä ja aluksi vähän laiska mutta siitä se vähän vertyi kun ravailin & laukkailin keveässä istunnassa (: Verkkahypytkin onnistuivat hyvin, pääsin hyppyihin hyvin mukaan ja poni hyppäsi hyvin :)

Sitten vaihdettiin suuntaa ja otettiin verkka hyppyjä 6. esteelle.Muuten poni meni tosi hyvin hyppäsi ravissa ja nosti oikean laukan paitsi parissa hypyssä poni ei meinannut nostaa laukkaa joten muistutin vähän raipalla ja sitten  kun seuraava hyppy onnistui niin taputin & annoin ponille pitkät ohjat ja kävelin jonkin aikaa.

Mielestäni poni hyppäsi ihan kivasti ravissa & nosti aina oikean laukan hyvin esteellä ja pääsin hyvin mukaan (niitä paria lukuun ottamatta) (: Ja oli AIVAN IHANA TUNNE KUN EI OLLUT MIHINKÄÄN KIIRE! <3 8'D (Ridiopen piti pitää ,maasto yhdelle venäläiselle, joten aika siirtyi tunnilla eteenpäin ja sen lisäksi ridaaja tuli jtn 20-30min myöhässä) 

Käveltyäni jonkin aikaa otin vielä parit verkka hypyt molemmille verkkaesteille ja sitten alkoi olla jo miun vuoro.

Nostin ponilla vielä parit laukat ja sitten menin radalle!

Mielestäni rata onnistui hyvin, muistin radan, pääsin hyppyihin mukaan, poni nosti oikeet laukat yms. vaikka olisi kyllä voinut mennä hieman kovempaa mutta otin varman päälle :D Esteet oli kyllä niin söpöjä pikku esteitä 8'3 hehee :D Hyvä niitä on hyppii ku ei mtn paineita ^_^

LATAAN TÄHÄN VIDEON KOHAN SAAN KAMERAN TÄNÄÄN HALTUUNI! kiitos<3

¤  Istunta esteiden välissä :              ¤ Istunta esteillä:          ¤ Oikeiden teiden seuraaminen:

+ Hienosti löysit esteistuntaa          + Hyvä                        + Pääosin hyvät lähestymiset
- Ajoittain saisi olla kevyempi         - paino jalustimille        - esteiden jälkeen pidempään suoraan

¤ Myötääminen hypyissä:                ¤ Sopiva tempo ja rytmi:            Merkkisuoritus on [x] hyväksytty
                                                                                                                                   [  ] hylätty
+ Hyvin käsi mukana                     + Hyviä pätkiä
                                                     - Hieman lisää energiaa                                                  0vp


Radan jälkeen kävelin ponilla maneesin ulkopuolella loppukäyntejä ja juttelin samalla muiden kanssa. Käveltyäni jonkin aikaa vein ponin talliin, purin & harjasin ja sitten menin hakemaan Riston, otin loimen pois, & harjaamassa Garan ja sitten hain "pöytäkirjani" ja tultuani takaisin talliin harjasin Ristoa ja sitten menin takaisin maneesiin.

Matkalla maneesiin Tara tuli vastaan ja jatkoin sitten matkaani takaisin talliin! Tallissa juteltiin ja silleen ja sitten mentiin maneesiin.

Maneesissa söin mokkapalan ja sitten haettiin tallista kaikki mei kisakamat & mentiin tallin omistajan talolle hakemaan C-merkkimme. Haettuamme ne Tara meni kotiin & soitin äitille et tulee hakee...

Hehee :) Sain ensimmäisen ratsastusmerkkini ^_^ Tai siis kyllähän mie oon sen perusmerkin suorittanu monia kertoja mut enhä mie siitä mtn merkkii oo saanu :'DD No jaa piikkuvikoja (; 
Nyt sit tulee SRL:lle tieto meist kaikista jotka läpäisi merkkisuorituksia vkon loppuna ni sit tulee siihe seuraavaa korttii merkintä tai jtn ^_^ Ens kisoihi sit merkki kauluksessa (;

Kotona ei sitten mitään ihmeempää kävin saunassa ja sillee :)

No eipäs tuosta vkon lopusta muuta mro (;

HEIPPA! Tulee viel uus postaus tän viikon kuulumisista (;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3